Tämä pieni possu...

Otsikko ei viittaa minuun tällä kertaa! Yritän itse asiassa kokonaan jättää pois tästä blogista, somesta ja ehkä vähitellen puheestanikin kaikenlaisen ”fat-sheimaamisen”. Puhuimme facebookin mammaryhmän viime tapaamisessa, että lasten ei tarvitsisi tietääkään käsitteitä kuten ”läski”. Täytyy kyllä myöntää, etten ole vielä lakannut kutsumasta erästä perheenjäsentä lempinimellä Tjockis.

Hän ei ole ilmaissut pahastuvansa siitä. 

Eilen aamulla - siis sen jälkeen kun söin illalliseksi pelkkiä hedelmiä - painoin 73,5 kg. Nyt kun normaalipaino häämöttää, noinkin pieni ”takapakki” ahdistaa hiukan. Mikä on tietysti täysin älytöntä. Olin siis toivonut painavani vähemmän, rikkovani ennätykseni 72,7 kg, kun en ottanut sitä makaronilaatikkoa enää päivälliseksi vaan pelkkiä kevyitä rehuja.

Eilen söin normaalin aamiaisen jo klo 8:35, en mennyt enää nukkumaan vaan treenasin Jonathanin nukkuessa vanteella ja kävin suihkussa. Ennen babycaféseen lähtöä söin lounaaksi ne makaronilaatikon jämät ja puolikkaan kesäkurpitsan sekä loput mustikat (125 g pakkaus). Sieltä tullessa lisäsin pari päivää vanhaan salaattiin (sellaista meillä tarjoillaan vieraille!) paprikaa ja jäävuorisalaattia ja söin muutaman palan paprikaa sekä loput jääkaapissa olleesta raejuustosta (n. desi) välipalaksi. Jaoin suklaakakun lopun viidelle lautaselle ja siistin pois rumat reunat sekä putsasin kakkuvuoan (lue: söin varmaan puolikkaan palan verran suklaakakkua - tietysti kirjasin tämänkin muistiin. Itselleni varasin aavistuksen pienemmän palan kuin muille, kun olin jo ottanut varaslähdön).

Markuksen isoäiti Eine, raskaana oleva Nina-täti ja 19-vuotias Lisa-serkku tulivat meille viiden maissa, samoihin aikoihin Markus tuli töistä. Lämmitin uunissa koko äidin tekemän kana-riisivuoan ja söin sitä - kuuden jälkeen - jopa kaksi annosta, huomasin kyllä toisen annoksen kohdalla että olisin hyvin pärjännyt yhdelläkin, etenkin kun syön niin hitaasti että syödä mussutin vielä hyvän aikaa kun muut olivat jo syöneet lautasensa tyhjiksi. (Myös Nina otti lisää ja söi osan Lisan suklaakakustakin kun tämä ei jaksanut, mutta Nina painaa taatusti edelleen minua vähemmän tai ainakin näyttää siltä, enpä kysynyt. Masu alkaa kyllä jo olla isompi kuin minulla! Raskaus on jo yli puolivälissä.)

Tähän väliin sen verran sukuselvitystä, että Eine on vain noin viikon vanhempi kuin minun isäni, minulla on aika vanhat vanhemmat ja Markuksella nuoret. Nina taas on vain neljä vuotta minua vanhempi (6 v. Markusta vanhempi siis) ja Lisan äiti Päivi minua melkein tasan kymmenen vuotta vanhempi. Markuksen isä eli Ninan ja Päivin veli on Päiviä kymmenen vuotta vanhempi.
Ninan mies taas on Markuksen vanha luokkakaveri ja myös taustaltaan suomalainen.

Totesin siinä santsattuani, että huomenna painan sitten paljon. Söimme siis vielä suklaakakkua jäätelön kanssa. Mutta kuinkas sitten kävikään? Vaaka näytti 72,6! Nousin tosin myöhemmin kuin eilen, joskus yhdentoista kieppeillä.

Minulla on ehkä aavistuksen kurkku kipeä tai sen oloinen, että saattaisi olla pieni flunssa tulossa (toivottavasti ei), joten emme lähteneet tänään fb-ryhmän kahvitteluihin vaan nukuimme pitkään. Tai minä en erityisen pitkään, mutta heräsin noin 10:20 eli vähän sen jälkeen kun olisi jo pitänyt lähteä kotoa. Jonathan nukkuu edelleen. Sitä paitsi ihanaa olla vain kotona rauhassa, olenkin näiden kahden intensiivisen päivän jälkeen oman ajan tarpeessa.

Olen tässä ehtinyt syödä aamupalan rauhassa ja juoda ison kupin kahvia (tekisi mieli vielä lisää kahvia, onneksi kakku on loppu!!) ja räpsiä kuvia Richard Scarryn kirjoista. Fb-ryhmässä ”Svåra föremål” oli otettu esille tämä kuva, jossa iloinen possu näyttää käsittelevän possua:

Joten aloin etsiä vastaavia kuvia omista Richard Scarryn kirjoistani. Iloinen sanakirja ja Onko tämä neiti Hiiren talo? ovat minun vanhoja kirjojani, loput olen joko ostanut tai saanut ilmaiseksi (veikkaan jälkimmäistä) aikuisena. Kaikki sattuvat olemaan suomeksi, en ole tarkoituksella kerännyt näitä. Pienestä kannibalismista huolimatta mahtavia kirjoja, varsinkin kunhan Jonathan vähän kasvaa!

Tuossahan lihaa ei käsittele possu, mutta possuäiti näyttää tekevän ostoksia. Onneksi ei osta pekonia. Mitä pikkupossu katsoo noin innoissaan? Unohtiko äiti-emakko hänet kärryyn? Vai onko kyseessä edes emakon kärry? Ehkä joku toinen onkin ostamassa... extratuoretta pekonia? 

 Voitko sinä löytää Pekan? Hmm... toivottavasti Pekalta ei puutu ruumiinosia.

Lääkäriltä ylimääräisiksi jääneet ruhonosat menevät siis lihakauppiaalle...

Eihän kaikki possun näköinen liha toki välttämättä ole possua. Fb-ryhmässä veikattiin, että possujen johtamassa maailmassa ehkä ruokalistalla suositaankin kaksijalkaista...

Bongaa possu. Tällä kertaa ilman vaatteita, tämähän on Karhun perheen tila.

Sirkuksenjohtaja on tiikeri, sirkuksessa on leijona. 

Ehkä he molemmat asuvat vapaa-ajallaan...

...eläintarhassa. (Sama kirja!)

Lastenkirjat ovat intohimoni, enkä häpeä myöntää etten ole ikinä lakannut lukemasta niitä. Siis esimerkiksi yläasteella luin kirjastossa kasoittain kuvakirjoja, samalla kun lainasin ja ahmin ikäisilleni tarkoitettuja romaaneja. Nyt luen jonkin verran - liian vähän - aikuisten kirjoja, mutta kerään ja luen nuortenkirjoja, sekä tietysti lastenkirjoja ihan vauvojen kirjoista alkaen. Voin luvata, että kirjoihin liittyviä postauksia tulee vielä! Ehkä esittelen seuraavaksi kotikirjastoni (joka Markuksen mielestä vie aivan liikaa tilaa ja rahaa) juurta jaksain?

Tässä vielä eiliseltä kuva miehistäni. Markus sai ensimmäisen tuollaisen paidan Ninalta 30-vuotislahjaksi, sitä ennen hän ei olisi voinut kuvitellakaan pukeutuvansa vaaleanpunaiseen. Siitä kuitenkin tuli hänen lempparinsa, ja lopulta se oli niin haalistunut ja reikäinenkin, että tilasin EMP:ltä hänelle uuden. (Itsehän rakastan vaaleanpunaista!) 

Nyt sekin alkaa olla haalistunut. Uutena se oli varmaan tuon bodyn värinen, joka on tuossa ekaa kertaa Jonathanin päällä. Ostin sen pojulle joululahjaksi 💕

Meinasin laittaa hänellekin mustat housut, mutta ne olivat pyykissä, joten laitoin nuo vihreät jotka hänellä oli jo pari päivää ollut. Ihastuin tuohon väriyhdistelmään! Enpä olisi uskonut, yleensä käytän itse vain yhtä väriä kerralla ja olisin normaalisti valinnut Jonathanillekin mahdollisimman vihreän sävyisen paidan noiden housujen kanssa, tai sitten mustan.

Neljä päivää vs. neljä kuukautta. Kunhan tulee lämpimämmät ilmat, aletaan varmaan käyttää kantoreppua ja ehkä minun ihanaa violettia kantoliinaani enemmänkin. Nyt ollaan vain kokeiltu niitä, ehkä kolmisen kertaa molempia.