Tänään on Ruotsissa äitienpäivä. Tiesin tietysti jo etukäteen, ettei miehelläni ole tapana onnitella omaakaan äitiään - tänä vuonna minä lähetin onnittelun messengerin kautta Jonathanin puolesta.
Markus ei ole mikään korttien piirtelijä, kukkia hän on muutaman kerran ostanut minulle ihan muuten vaan tai joskus vuosipäivän tms. johdosta, töistä tullessaan - nythän hän tekee etätöitä. En oikein osaa kuvitella häntä poimimassa kukkia. Ehkä Jonathan poimii minulle kukkia ja askartelee kortteja sitten isompana.
Salaa kuitenkin toivoin jonkinlaista muistamista, ihan vain vaikka pientä elettä - vaikka aamuvaipan vaihtoa. Ja onnittelua tai hyvän äitienpäivän toivotusta. Kyllähän Markus poikkeuksellisesti syötti Jonathanille aamupuuron kokonaan tänään, varmaan ensimmäistä kertaa ikinä, jolloin minä sain keskittyä kerrankin omaan aamupalaani. Minä vaihdoin vaipan, toin pojan aamiaispöytään ja valmistin puuron. Markus vei sillä aikaa roskat, mikä oli tosi kilttiä. Heti aamupalan jälkeen hän aloitti WOW:n pelaamisen.
Eilen hän pelasi käytännössä koko päivän, minä kävelin Jonathanin kanssa kuoron lukukauden päätöskokoontumiseen grillaamaan ja laulamaan, oli muuten ihanaa nähdä vanhoja kuorokavereita pitkästä aikaa. Lounaan söimme ennen sitä yhdessä (Markus ehti pitää sen aikaa taukoa pelaamisesta) ja minä lähdin kotoa kahden jälkeen, tulin takaisin vasta puoli yhdentoista jälkeen illalla - Markus pelasi muutaman tunnin vielä senkin jälkeen.
Äitini varoitteli kylmältä tuntuvasta säästä, käski ottaa haalarin mukaan ja epäili kannattaisiko ollenkaan lähteä, ja kun lähetin hänelle kuvan tyytyväisestä pojasta grillitapaamisessa klo 19:21, vastaus oli vain ”toivottavasti olette jo takaisin kotona - tai ainakin matkalla kotiin”. No emme olleet, kävelyynhän meni vähän yli kaksi tuntia suuntaansa, lähdimme kotiin ennen puoli yhdeksää, mikä ei minun mielestäni ollut vaarallisen myöhään. Äidin mielipide oli ”tuntuu edesvastuuttomalta”.
En muuten ottanut haalaria mukaan, Jonathan viihtyi hyvin ja söi taatusti tarpeeksi, ei palellut eikä saanut liikaa aurinkoa ja nukkui koko kotimatkan.
Yleensä luotan omiin taitoihini äitinä - en ole täydellinen, mutta olen varma, että perusturvallisuus on kunnossa ja Jonathan on tyytyväinen lapsi. Äitini tietysti tarkoittaa hyvää neuvoillaan, mutta saa minut usein tuntemaan, että (hänen mielestään) teen kaiken väärin. Ennen olin huono pitämään yhteyttä, ja nyt kun pidän vanhempani ajan tasalla, kaikessa on jotain korjattavaa. Jos otan facetime-puhelun Suomeen aamupalan jälkeen, kun vielä juon kahvia ja Jonathan istuu sopivasti syöttötuolissa, hänen pitäisi olla lattialla mönkimistä opettelemassa eikä häntä saisi istuttaa liian pitkään, ja sitä paitsi olemme nousseet kauhean myöhään ja kai nyt vaippa edes on vaihdettu?
Jos lähetän videon kuinka hyvällä ruokahalulla Jonathan syö, lusikalliset ovat aivan liian suuria jne.
Nyt kun olen kävellyt paljon, Jonathan tietysti istuu tai makaa rattaissa ihan liikaa - kuitenkin hänet pitäisi laittaa ulos terassille nukkumaan ainakin pari kertaa päivässä.
Tässä ei oikeastaan pitänyt avautua äitini mielipiteistä. Ne kuitenkin osaltaan aiheuttavat epävarmuutta äitinä ja saavat minut kaipaamaan jonkinlaista vahvistusta, että pärjään oikeasti hyvin. Haluaisin, että Markus antaisi ymmärtää, että teen oikeasti tosi paljon poikamme hyvinvoinnin eteen ja olen tärkeä, suorastaan korvaamaton. Jonathan ei vielä osaa edes halata minua, vaikka tietysti hän näyttää omalla tavallaan, että äiti on tärkeä.
Laiska töitään luettelee, niinhän sitä sanotaan. Tunnustan, laiska paskahan minä olen, olen aina ollut. Markus hoitaa tällä hetkellä työnsä lisäksi ison osan kodinhoidosta. Hän vie useimmiten roskat (ja jaksaa muistuttaa, että ne pitäisi viedä ennen kuin roskis on ylitsepursuavan täynnä - minusta vain tuntuu, että Jonathan on minussa kiinni niin paljon, etten ehdi hoitaa asiaa). Markus tiskaa usein, laittaa usein ruokaa meille, imuroinnin hoidamme vuorotellen, samoin kissanhiekkalaatikon. Tänään on minun vuoroni imuroida. Yleensä Markus ehtii pitää Jonathanille seuraa sen aikaa kun imuroin. Juuri nyt Jonathan nukahti, mutta herää luultavasti jos liikun hänen vierestään tai ainakin, jos alan imuroida. Annan hänen nukkua vielä jonkin aikaa.
Pari kertaa on tapahtunut niinkin, että Markus herättää minut aamulla vaihdettuaan jo Jonathanin vaipan. Viime kerrasta on kyllä aikaa, muistaakseni Jonathan ei silloin syönyt vielä kiinteitä. Muistelisin, että kun Markus kävi töissä eikä tehnyt töitä kotoa käsin, hän olisi useinkin vaihtanut vaipan viikonloppuisin. Minä kuitenkin hoidan lähes kaikki vaipanvaihdot. Rasvaan, puen ja teen ruoat, syötän suurimmaksi osaksi, vaikka siihen Markus kyllä yleensä osallistuu. Tuntuu, että olen Jonathanin kanssa 24/7, ja niin sen tietysti pitää ollakin tässä vaiheessa. Koska imetän vielä ja Jonathan nukahtaa melkein pelkästään tissille tai liikkuviin rattaisiin, hoidan kaikki yöheräämiset.
Tällä hetkellä Jonathan ei pahemmin suostu nukkumaan omassa sängyssä vaan vie suurimman osan minun sängynpuolikkaastani ja haluaisi usein käyttää minua tuttina koko yön. Monena yönä on tuntunut, että hän pyörii ja potkii koko yön eikä nuku juuri ollenkaan. Ja kun hän viimein nukahtaa, Arne-katinperkele tulee kiusaamaan minua saadakseen aamupalaa KELLO VITUN PUOLI NELJÄ. Joskus minunkin kärsivällisyyteni on koetuksella. En aina ole erityisen hellä tönäistessäni katinrontin lattialle - mutta se tulee bumerangina takaisin. Se puskee lukulamppua (josta kuuluu ääntä) ja loikkaa nukkuvan Jonathanin yli, loikkaa minun päälleni, astuu Jonathanin päälle (ja kyseinen kissa on LÄSKI) ja muuta mukavaa. Onneksi meillä on nykyään makuuhuoneessa ovi, joten voin tarvittaessa sulkea kissat ulkopuolelle. Tai jos kello sattuu olemaan jo yli puoli viisi, voin antaa niille aamupalaa ja ostaa sillä rauhan. Markus muuten antaa kissoille joskus aamupalaa, jos olen tosi väsynyt aamulla kun hän nousee ylös. (Yleensä kissojen aamupala on minun hommiani ja päivällinen hänen.)
Viime yönä olin aivan tuhottoman väsynyt, mutta Jonathan heräili kerran toisensa jälkeen ja Arne tosiaan tuli jälleen kerran kiusaamaan ennen puoli neljää. Olin ajatellut nukkua hetken aamupäivällä, mutta Jonathan nukkui silloin vain hetken. Tyhjensin tiskikoneen ja täytin sen uudestaan, se tuli niin täyteen, että käynnistin sen heti. Jos teen jotain tuollaista ja Jonathan on sen aikaa oikeaoppisesti lattialla jumppaamassa, hän yleensä kirkuu saadakseen huomiota ja alkaa hetken päästä itkeä. Ei tunnu kovin kivalta, että meitä vanhempia on kaksi, molemmat kotona, ja minun täytyy yrittää nopeasti suoriutua edes joistakin tylsistä kotihommista vauvan itkiessä, kun isänsä pelaa. Toisaalta en katso oikeudekseni ”kieltää” pelaamista, roikunhan minäkin netissä joskus tuntejakin päivittäin - samalla kun imetän tai muuten pidän seuraa Jonathanille.
Keitin Jonathanille bataattia ja söimme lounasta (Markus söi nyt vasta jotain, klo 15). Tiedän, että vitutus johtuu lähinnä väsymyksestä. Tiesin, ettei minulla ollut syytä odottaa mitään kakkuja, lahjoja tai kortteja, vaikka puolittain vitsaillen esittelinkin suomalaisena äitienpäivänä facebookista muiden saamia muumimukeja ja vihjailin jotain että ostat sitten vain sellaisia kukkia, jotka eivät ole kissoille myrkyllisiä, ruusut käyvät hyvin, ja että ei mitään tarvitse ostaa, leipominen riittää, mitäs aiot leipoa jne.
Näin ihania kakkuja eilen kaupassa. Haaveilin melkein, että Markus olisi pyöräillyt sinne eilen kun olin poissa. Hänkin oli tapaamassa kaveriaan isänpäivää edeltävänä päivänä, jolloin ehdin askarrella kortin vähän yli viikon ikäisen Jonathanin kädenjäljellä ja tekstillä, jossa mm. kiittelin tuesta ja kaikesta, mitä hän oli hyväksemme tehnyt tuona ihan ensimmäisenä aikana.
Mainitsinkin ohimennen Markukselle tänään, että näin kaupassa upeita äitienpäiväkakkuja (mutta etten sentään ostaisi sellaista 8 henkilön kakkua vain meille kahdelle). Hän ei siis ole päässyt unohtamaan, että on äitienpäivä. Silti hän ei ole sanonut siitä sanaakaan.
Minä join päivän kunniaksi litratolkulla kahvia Muumin päivä -mukista, jossa on ihana kuva Muumimammasta ja Muumipeikosta.
Tiedän, että valitan ihan turhasta. On äitejä, jotka hoitavat aivan kaiken aivan yksin (ja paljon paremmin kuin minä, tai siis me). Sitten on niitä, joiden haave tulla äidiksi ei koskaan toteudu. On väkivaltaisia ja ryyppääviä puolisoita jne. Markus on oikeasti hyvä isä ja tuo WOW-addiktiokin menee taas jossain vaiheessa ohi.
Silti olisin kaivannut jotain pientä elettä, joka kertoisi minulle, että olen hyvä äiti ja vaivannäköäni arvostetaan.
Nyt Jonathan on hereillä (imetän) ja Markus lopetti pelaamisen ainakin joksikin aikaa, joten voin kohta antaa Jonathanin hänen syliinsä katsomaan telkkaria ja imuroida. Jonkin ajan päästä syömme yhdessä (Markuksen perjantaina grillaamaa lihaa, minun tekemääni salaattia) ja sitten katsomme sunnuntain perinteiset Drömpyramiden-jaksot. Eihän sitä tiedä, vaikka Markus vielä ehtisikin toivottaa hyvää äitienpäivää tänään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahduta minua kommentilla! 😻