Metsäseikkailu

Kokonaista seitsemän pikku videota. 

Osaisinpa editoida nämä yhdeksi videoksi, mutta pelkällä iPadilla se on vähän hankalaa. 

Ja olen laiska ja saamaton. Toivottavasti ovat kuitenkin katselukelpoisia!

Otan mielelläni kommentteja vastaan :)

Kuviakin ehdin ottaa.

Uusi vanne ja hermostunutta videota

Ehkä, jos jaksan jatkaa tätä mammaloman jälkeenkin, ja vielä sitten kun hankin taas tietokoneenkin, saan jossain vaiheessa ihan lukijoitakin. Tai siis enemmän kuin ne kaksi, jotka nyt tiedän.
Ehkä siinä vaiheessa joku sitten voi kommentoida johonkin videoon, että olen kehittynyt huimasti, kun ensimmäiset videoni olivat aivan kuraa.

Joka tapauksessa, tässä pari yritelmää taas yleisön pyynnöstä (puolet lukijoista on tietysti bestikseni 💕) - ja kyllä, tiedän, että termi on unboxing, jostain syystä sanon aina vahingossa unpacking.

Hain paketin toissapäivänä (vähän häpeillen kun kävimme kaupassa tiistaina, kun viime viikon tiistaina Ica Sävja erikseen pyysi alle 70-vuotiaita välttämään siellä käyntiä eläkeläisten alennuspäivänä, mutta nyt siellä ei tainnut näkyä juuri yhtään vanhempaa ihmistä, sillä Ica on aloittanut kotiinkuljetuksen riskiryhmille). Samana iltana kahden vanteen pyöritys sujui ihan hyvin, mutta eilen se tuntuikin hakkaavan kylkiluita vähän pahemmin, joten treenasin suosiolla enimmäkseen vain painavammalla.

Videolla höpisen myös, että voisin vaihtaa violettiin vanteeseen harmaiden osien tilalle mustat - heti kuvaamisen jälkeen tuli mieleen, että tuloksena olisi alle 2-kiloinen vanne. Enpä taida vaihtaa!

P.S.

Maanantain kauppareissu

Onko äitiyslomalla niin tylsää, että jokainen kauppareissu täytyy dokumentoida kuin suurikin tapahtuma? Ei toki. Tänäänkin aamulla kävimme kaupassa heti kun se aukesi, ja otin vain yhden kuvan (äidille, yllättääkseni sillä että olin niin aikaisin edes hereillä saati ulkona).

Markus tekee etätöitä ja hänen piti olla koneen ääressä 8:45, kauppa aukesi 8:00 ja matkaan menee noin puoli tuntia, vähän vähemmän jos kävelee vauhdilla (ja sen taidon Markus osaa, jopa vaunujen kanssa). Meille jäi siis noin vartti ostosten tekemiseen, ja se riitti hyvin. Nyt on ainekset kahteenkin salaattikulholliseen, hedelmiä ja marjoja, viiliä, munia ja raejuustoa, kaurahiutaleita jne. 

Lihaa meillä on pakastimessa paljon, samoin valmiita ruokia. Voimme tarpeen tullen linnoittautua kotiin. 

Maanantaina kävin siis myös kaupassa ja silloinkin oli ihana ilma.

En ostanut mämmiä, enkä varmaan tänä vuonna viitsi ostaa pääsiäiseksikään, Markus ei siihen koske ja minähän yritän karsia hiilareita. Mieluummin nautin sokerini suklaamunien muodossa!

Näitä ostin, voisin syödä näitä vaikka kuinka usein.

Turskaa oli tarkoitus ostaa, mutta eipä ollut tuoretta tarjolla. Ostin sitten pakastettua.

Minkään muun hyllyn en nähnyt olevan tyhjillään.

Pitkästä aikaa laitoin vanhat tennarini jalkaan kevätfiiliksen maksimoimiseksi! Taustalla kukkia.

Suurin syy tähän postaukseen oli kuitenkin tämä höpötysvideo. Alussa kuva on väärinpäin, koska sitä ei voinut kääntää (tai ainakaan minä en osaa) vain osittain, ja noin kolmen minuutin jälkeen nostin kännykän vaunuista käteeni (huomaa, koko video ei siis ole vaunuista käsin kuvattu!) ja käänsin sen vaakatasoon. Käänsin siis koko videon siihen suuntaan, mihin suurin osa videosta osoitti. 

Ulkona kännykällä kuvatun videon äänenlaatu ei tietenkään päätä huimaa, eikä videolla tapahdu sen kummempaa kuin että kävelen kohti kauppaa ja pälätän. Kuvasin oikeastaan vain harjoitellakseni kameralle puhumista. Tässä se nyt kuitenkin on.

Juhlamekko, joka mahtui kiinni!

Kuten videolla kerron, ostin tämän mekon facebookista tammikuussa. Myyjän mukaan koko (brittien 12) vastaa kokoa L, mutta koska takana on venyvä rypytys sekä vyönauha, se menisi myös XL- tai M-kokoisille. Hinta oli vain 300 kr (noin 30 euroa), joten uskalsin ostaa ja kokeilla, mahtuisiko. No eipä mahtunut, vyötärön kohdalta kyllä, mutta rinnanympärys ei riittänyt, joten vetoketju ei mennyt kiinni. Ei läheskään. 

Mietin, myisinkö mekon eteenpäin (ehkä kuoron fb-ryhmässä) vai voisikohan sitä suurennuttaa, mikä varmasti maksaisi paljon enemmän kuin itse mekko. Vai voisiko olla mahdollista laihtua niin paljon ennen kuoron Vårbalia. 

Kuorolla, jossa siis olin mukana yli 12 vuotta ja jäin pois kun Jonathan syntyi, on joka kevät ja syksy oma hieno juhlansa, johon kuuluu illallinen pitkän kaavan mukaan, paljon ohjelmaa, tietysti laulua ja jatkoilla sitten tanssiakin. Kuoron juhlan yhteydessä, yleensä juuri ennen sitä, kuoro esiintyy osakunnan vastaavassa juhlassa, ja jatkot ovat yhteiset osakunnan tiloissa. Vårbal on yleensä vielä Höstbalia tärkeämpi tilaisuus, jolloin kuoron illallinen järjestetään jossain erityisen hienossa salissa (hotellin, ravintolan tms.) ja ohjelmassa on vuosikronikka (jonka minä kirjoitin ja luin ääneen vuonna 2017), puhe (jonka minä pidin vuonna 2016), serenadeja yms. Kuoron puheenjohtajaa kiitetään vuodesta, uusi puheenjohtaja astuu toimeensa, ja kuoronjohtajaa tietysti kiitetään. Tällä kertaa tämä osuus on tavallista tärkeämpi, sillä Jakob, joka on ollut kuorossa melkein yhtä pitkään kuin minä ja johtanut sitä syksystä 2015, jättää kuoron.

Näihin juhliin myös vieraat ovat yleensä olleet tervetulleita, ainakin entiset kuorolaiset ja kuorolaisten kumppanit. Onpa siellä kerran nähty vieraana yhden kuorolaisen äitikin. 

Minä olen siis vakaasti päättänyt mennä, ehkä siitä tulee ensimmäinen kerta kun Jonathan jää kahdestaan Markuksen kanssa yhtään pidemmäksi aikaa (tähän mennessä olen vain kerran juossut yksin kioskille, siis todella JUOSSUT - silloin kun poltin valkoviinikastikkeen pohjaan). Onneksi hän silloin on jo yli puolivuotias ja syö kiinteitä. Toivottavasti Vårbal järjestetään! Petyn pahasti, jos sekin peruutetaan coronan takia!

Ja nyt minulla siis on sinne mekko, joka sopii päälleni. Enpä olisi uskonut!

Siihen on vielä yli kaksi kuukautta, joten ehdin hyvin pudottaa vielä muutaman kilon, kiinteytyä ja päästä hyvin normaalipainon puolelle. 

Enää en siis tarvitse tätä 52-kokoista mekkoa!

Vielä viime keväänä käytin sitä Vårbalissa. (Siellä muuten tarjottiin kalaa valkoviinikastikkeella, joka oli niin ihanaa, että päätin kokeilla joskus kotona. Synnytyssairaalassa se tuli mieleen kun söin vähän yksinkertaisemman vastaavan annoksen neljä kertaa, ja nyt keväällä vasta kokeilin!)

Ainakaan pieni raskausturvotus ei näkynyt, mekko oli liian löysä, mutta ei kuitenkaan niin löysä että olisin etsinyt uuden. Siellä kyllä kerroin jo monille, kun raskausviikkoja oli jo jotain 18, muutama tiesi jo. Ja samaan aikaan sain tietää kuorokaverini Jessican olevan raskaana! Hänen laskettu aikansa oli pari viikkoa minun jälkeeni, mutta hänen tyttärensä syntyi tasan kuukautta ennen Jonathania.

Tältä näytin Vårbalissa 2016, mekko taisi olla ekaa kertaa päällä.

Tilasin sen Zalandosta. 

Kisuparka...

Maanantai ja maanantain ruoat kuvina

Tämähän on koukuttavaa, tämä ruokien kuvaaminen! Kun aamulla postasin eiliset ruoat ja muut, en ajatellut jatkaa tänään (ruoaksikin olisi samaa makkaraa), mutta jostain syystä kuitenkin otin kuvan aamupalastani... ja siinä sitä taas mentiin.

Kolmisen desiä viiliä (vai pitäisikö sitä kutsua piimäksi?) ja luultavasti ihan liikaa siemeniä. 

    

Sisu ja osittain sininen taivas.

Arne näki kaksi naapuruston kissaa. ”Tulkaas tänne niin saatte tassusta!”

Kahvi oli vielä kesken, kun Jonathan ilmaisi haluavansa huomiota.

 Kahvin jälkeen köllöttelimme vielä hetken sängyssä. 

Sen jälkeen vaihdoimme vaatteet, laitoin kissat valjaisiin ja menimme kaikki neljä hetkeksi takapihalle haukkaamaan raitista ilmaa.

Huonostipa on kantoliina laitettu.

Tuon niskassa olevan osan pitäisi olla pepun alla...

Näin yleensä ulkoilutamme kissojamme. Valvotusti sentään! 

No, postaan sen nyt kumminkin: kokeilin kuvata ulkoiluamme ja höpötystäni videolle. 

Tämä ei todellakaan ole vahvinta alaani, mutta onpahan varaa kehittyä!

   

Minulle tuli neljän jälkeen niin kova nälkä, että paistoin punakaalini ja söin ennen kuin Markus tuli (hän tuli vähän tavallista myöhemmin, vasta kuuden jälkeen). Paistoin kaksi makkaraa lisää ja lämmitin itselleni puolikkaan molemmista eiliseltä jääneistä (juusto-pekoni ja jonkinlainen chili). Reilusti voissa paistettua punakaalia (oikeasta voista en luovu!) ja tavallinen annos salaattia sekä tietysti sinappia.

 Heti tuon perään söin jälleen rasiallisen vadelmia ja toisen pensasmustikoita, niitä en muistanut kuvata. Ennen kuutta ehdin kuitenkin ottaa vielä toisenkin jälkiruuan, muumikupillisen jäätelökahvia. (Tätä vaniljajäätelöä, joka kakulta jäi, säästelin viikonlopuksi, muttemme syöneetkään jäätelöä viikonloppuna. Sitä oli varmaan alle 2 dl jäljellä, otin puolet kahviini ja Markus söi loput illalla.)

Kokeilin kantoliinaa vielä uudestaan illemmalla sisällä. Jonathan viihtyi siinä ihan hyvin sen aikaa kun paistoin Markukselle makkarat, Markus tuli kotiin ja söi. Sitten Markus kylvetti Jonathanin.
Nyt liina taisi olla tiukemmalla ja melkein täydellisesti. Polvet voisivat kai olla korkeammalla.

Ja liinaahan ei kuuluisi syödä...

Vertailun vuoksi Markuksen makkara-ateria. Minä paistoin makkarat, hän teki annoksen muuten itse. 

Kai raskaan työpäivän jälkeen tarvitaankin enemmän energiaa! Sitä paitsi hänhän treenaa ja ui monta kertaa viikossa ja seisoo koneensa ääressä kaikki työpäivät. 

Hän otti myös salaattia syötyään lautasensa ensin tyhjäksi. 

Mutta tuo katkarapusalaatti hodarin sisällä, joskus en tajua ruotsalaisia! Rakastan katkarapuja ja voisin kuvitella syöväni tuota vaikka uuniperunan täytteenä, mutta en makkaran kanssa!

Illalla treenasin hulavanteella yhteensä tunnin verran katsoessani ensin Salkkarit ja sitten Markuksen kanssa päivän Big brotherin. Tällä kertaa jopa äänestin (Cmoressa se onnistui ilmaiseksi), mutta turhaan, lempparini Lisa joutui lähtemään talosta. 

Ennen uusinta Suomen kautta en ollut ikinä vilkaissutkaan Big brotheria, mutta sitä seurasin parhaani mukaan ja jäin ihan koukkuun! 

Jonathan tykkää ikäisekseen ihan liikaa ruudun tuijottamisesta.

Nyt kello on vähän yli puolenyön, sekä iso että pieni mies nukahtivat jo, eli harvinaisen aikaisin. Koko asunto haisee muuten makkaralta. Huomenna syödään kalaa, lupaan raportoida onnistuuko valkoviinikastike vihdoinkin! Olen tähän mennessä yrittänyt tehdä sitä kaksi kertaa, peräkkäisinä päivinä. Ensimmäisellä kerralla käytin ruokakermaa ja se reagoi viinin ja viinietikan kanssa niin että koko kastikkeesta tuli kokkareista - maku oli kyllä ihan okei. Tokalla kerralla kuvailin noita vertailukuvia sillä aikaa kun kastikkeen piti kiehua kasaan kymmenen minuuttia... ei taatusti mennyt kymmentäkään, kun se oli palanut pohjaan. Sekoitin siihen kuitenkin (vispi)kerman, muutakaan kastiketta meillä ei ollut, ja tietysti koko kastike maistui palaneelle sipulille eikä yhtään viinille. Lisäsin reilusti viinietikkaa, viini oli loppu. Markus irvisti maistettuaan ja söi kalansa jonkin jääkaapista löytämänsä salaatinkastikkeen kanssa.

Kolmas kerta toden sanoo! (Punaviinikastikkeen osaan muuten tehdä, todella herkullisen sellaisen.)