Valkoista mekkoa etsimässä (viime kesänä)

Kun kirjoitin häistämme, mainitsin jahdanneeni valkoista ”kesämekkoa” ennen kuin lopulta tilasin Ellokselta ihan oikean hääpuvun (kuitenkin astetta edullisemman ja lyhyemmän), johon olin oikein tyytyväinen. Mekkoa jahdatessani emme olleet vielä päättäneet vieraiden määrää tai oikein mitään muutakaan, vaikka häihin oli vähän yli kuukausi! En siis tiennyt, kävisimmekö vain nopeasti ns. maistraatissa ja söisimme sitten ravintolassa, vai miten juhlisimme. Loppujen lopuksi häistä tuli isommat kuin olin kuvitellut, ja ehdin jopa miettiä onko se Elloksen mekkokin liian ”arkinen”, mutta se sai kovasti kehuja ja olin siihen lopulta todella tyytyväinen.

En halunnut maksaa tähtitieteellisiä summia mekosta, jota käyttäisin kerran, etenkään kun olin sekä raskaana että merkittävästi ylipainoinen. Keväällä olin saanut painon putoamaan 96 kilosta 84 kiloon, eli juuri lievän ylipainon ja merkittävän lihavuuden rajalle, mutta sitten raskauskiloja alkoi kertyä ja heinäkuussa olimme vanhempieni luona mökillä Suomessa ja söimme joka ilta juustoja ja keksejä ja sen sellaista, joten painoa kertyi siellä aika vauhdikkaasti. Lisäksi Suomen valikoimassa oli alkoholitonta, herkullista lonkeroa (joka todella maistui lonkerolle eikä lasten greippilimulle) ja kuivaa alkoholitonta siideriä, jota täältä on hankala löytää. Kaloreita tuli siis myös juotua useammin kuin kotona, varsinkin kun saunoimme lähes joka päivä.

Ja vaikka normaalisti en juo sokerilimuja, tämä pullo oli pakko ostaa, 

jotta voisin käyttää sitä syksyn kuoroharkoissa vesipullona. 

Tämä maistui niin aidolta lonkerolta, että ensin melkein pelästyin, että tölkissä olisi väärä sisältö!

Vähän turhan makeaa, mutta ihan hyvää. Tätä ehkä löytyy Ruotsistakin!

Näitä olen tuonut kotiin Ruotsiinkin pariin otteeseen, tai pyytänyt vanhempiani tuomaan kun he tulivat autolla käymään. Tästä ei ollut kesältä kuvaa, mutta tämän viimeisen join lauantaina. Tässä on täydellinen alkoholiton siideri! Maistuu aivan aidolta. Ja kaloreitakin vain 20 kcal/100 g. 

Takaisin aiheeseen. Häistä oli tulossa pienet, minä olin raskaana ja lihava, joten en halunnut tuhlata tonneittain rahaa täydelliseen mekkoon, jossa en kuitenkaan näyttäisi täydelliseltä. Valikoima minun kokoiselleni olisi sitä paitsi aika suppea niissä ”täydellisissäkin” kaupoissa. Harkitsin jopa, etten ostaisi valkoista mekkoa ollenkaan, vaan käyttäisin vanhaa juhlamekkoani:

 

Lähdin kuitenkin kaupungille etsimään, ties vaikka löytäisin kesävaatteiden alennusmyynnistä ihanan valkoisen mekon. Ja niin itse asiassa löysinkin, tämä (ensimmäinen sovittamani) oli aivan täydellinen. Teki mieli ostaa se ensi kesäksi, mutta tiesin, etten kuitenkaan käyttäisi valkoista mekkoa missään muualla kuin omissa häissäni.

Tuo Cubuksen mekko oli aivan ihana ja vieläpä edullinen. Se vain ei mahtunut kiinni. 

Seuraava kauppa oli Dea Axelssons. Sieltä löysin kaksi minulle hyvin mahtuvaa mekkoa:

Molemmat olivat kuitenkin vähän turhan ”yöpaitamaisia”, olisin toivonut jonkinlaista vyötäröä, että raskausmaha tulisi nätisti esiin eikä näyttäisi pelkältä kaljamahalta. Ensimmäinen erityisesti oli aivan liian suora, toinen turhan kallis, kun ei kuitenkaan ollut ihan täydellinen. Ainakin tiesin, että voisin palata sinne, jos mistään muualta ei löytyisi minulle valkoista mekkoa.

Jatkoin eteenpäin, Indiskaan:

Näiden kahden mekon hintalapuista en ottanut kuvaa. 

Molemmat sopisivat paremmin rannalle kuin häihin.

Käväisin MQ:ssa, mutta siellä ei tarvinnut sovittaa mitään. Jälleen yksi täydellisyys ilkkui minulle vaaterekistä, sekin oli tarjouksessa. Juhlallinen ja upea. Ja kokoa S.

Seuraavan pienen muotiliikkeen nimeä en muista, olisikohan se ollut Pagelle? 

Vetoketju ei mennyt kiinni, ja tiukka tuo oli muutenkin. Sopivan kokoisena tuo olisi ollut varteenotettava vaihtoehto! 

Sieltä menin Lindexille.

Tarjouksessa oli tuokin, kesän viimeisiä, hmm, rantamekkoja. Ei ihan minun kokoani.

Viimeiseksi kävin KappAhlilla, ja sieltä tosiaan löysin sadalla kruunulla mekon, jonka ostin, 

vaikka se olikin aika arkinen. Olihan se ainakin valkoinen. 

Sieltä löysin myös aivan ihanan L-kokoisen mekon, joka suureksi ihmetyksekseni mahtui päälleni! 

Tässä sama mekko silloin ja tänään, painoa 92,2 kg vs. 70,7 kg.

Mustassa mekossa en nyt kuitenkaan ajatellut mennä naimisiin. 

Näin jälkikäteen olen tyytyväinen, etten löytänyt monen sadan kruunun arvoista valkoista lyhyttä kesämekkoa, kun häistä sitten kuitenkin tuli suunniteltua suuremmat ja juhlavammat. 

Nämä kaksi mekkoa tilasin muistaakseni jo samana iltana Ellokselta:

Ja jälkimmäisestä, joka maksoi 999 kruunua ja oli kaikista näistä mekoista ainoa oikeasti hääpuvuksi tarkoitettu, tuli minun hääpukuni, johon olin oikein tyytyväinen. Toisen palautin.

Nämä hääkuvat on ottanut valokuvaaja Lizzan Nordness, jonka instagramista löytyy upeita kuvia ja Dreamtales Photoart -instasta aivan mahtavaa, synkempääkin valokuvataidetta. Ninakin on joskus toiminut mallina, ja maskeeraajana yleensä Neta Kalnina, joka laittoi minulle häämeikin ja -kampauksen. Lizzan ei yleensä toimi hääkuvaajana vaan kuvaa mieluummin lapsia, ja ehkä tilaammekin Jonathanille kuvauksen kun hän kasvaa vähän isommaksi!

Puolivuotishääpäivä

Tasan puoli vuotta sitten sanoimme ”ja”! Mikäpä sen parempi päivä hääpostaukseen.

Toivottavasti saan kaikki kuvat näkyviin ilman että poistan ja lisään useampaan kertaan, nyt on ollut ongelmia kuvien näkyvyydessä. Kommentoikaa toki jos joku kuva ei näy!
Ja jos kommentti ei näy, kommentointi ei ole onnistunut, mitään tarkistusta ei ole käytössä. Itse en pysty kommentoimaan iPadilla Safari-selaimella, mutta Google Chromella pystyn. Jotkut kuvat taas ovat näkyneet Chromella, mutta eivät Safarilla.

Nyt kun pääsin aiheeseen, otan mielelläni myös vastaan kommentteja mahdollisista virheistä. Minulla pitäisi olla sisäänrakennettu autocorrect päässäni ja luen joka sanan, jonka kirjoitan, mutta joskus paddis ei reagoi joka kirjaimen kosketukseen. Ja se on ärsyttävää!!! Jos siis sanoista puuttuu kirjaimia enkä ole huomannut, kertokaa. Samoin jos jokin lause on ihan käsittämätön - siitä en voi syyttää paddista tai selainta vaan ihan omia harhailevia ajatuksiani.

Järjestimme siis pienet häät lyhyellä varoitusajalla, menimme virallisesti kihloihin 17.7. Olimme kyllä sitä ennenkin puhuneet menevämme naimisiin, mieluiten jo ennen vauvan syntymää, mutta keväällä Markus kysyi pitäisikö hänen kysyä suostumusta isältäni, ja minä innostuin ajatuksesta (ja arvasin isänkin innostuvan). Niinpä kesällä Suomessa Markus kysyi ja isä vastasi painokkaasti KYLLÄ. Siitä tuli sitten virallinen kihlajaispäivämme, sitä seuraavana päivänä menimme valitsemaan sormukset, jotka olivat kaiverruksineen valmiita jälleen seuraavana päivänä, jolloin juhlimme kihlajaisia (nelistään vanhempieni kanssa).

Sormukseni on Kalevala Korun ihana valkokultainen Säihke. Mietin varmaan kaikki viisi seurusteluvuotta ennen kihloja, miten saisimme yhteensopivat sormukset kun minä rakastan valkokultaa ja hopeaa ja Markus käyttää keltakultaista kaulakorua, eli varmasti haluaisi keltakultaisen sormuksen, jollaista minä en suostuisi käyttämään. Mutta eihän hänellä mitään valkokultaa vastaan ollut, enkä minä ole ajatellut asiaa yhtään jälkikäteen, siis ettei hänen sormuksensa sopisi yhteen kaulakorun kanssa. Minä halusin timantin, joka taatusti pysyisi kiinni eikä mitenkään voisi tarttua hiuksiini tai muualle, ja Säihke oli juuri sitä mitä etsin. 

Vihkisormukseksi sitten löytyi ihan täältä Ruotsista yksinkertainen ohuempi valkokultasormus, joka sopii ihanasti timanttisormuksen seuraksi. Toisilla kai on vihkisormus se hienompi, minulla näinpäin.

Olisimme mielellämme ottaneet hääpäiväksi 17.9., aloimme seurustella 17.5.2014 ja tosiaan kihloihin menimme virallisesti 17.7. Vihkijä oli kuitenkin käytettävissä vain lauantaisin, joten päiväksi valikoitui lauantai 14.9.

Valitsimme hääpaikaksi Österbybrukissa sijaitsevan majatalo Gammel Tammenin, jossa olimme syöneet herkullista ruokaa. Varasimme sen, ja ystävällinen omistajapariskunta oli todella iloinen saadessaan järjestää häämme (Markus perheineen oli heille tuttu jo vuosikausien takaa). Vähän myöhemmin he kuitenkin huomasivat tuplabuukanneensa majatalon, mutta kysyivät, kelpaisiko meille juhlapaikaksi viereinen kartanon sali ilman ylimääräistä maksua! Saimme siis vielä paremman juhlapaikan ja Gammel Tammenin ihanat ruoat. Kakku tilattiin Österbybrukin leipomosta, myös kukat Österbybrukin kukkakaupasta. Markuksen äiti ja Markuksen isän sisko Nina hoitivat loput koristeluista, ja upeasti hoitivatkin. Nina huolehti ohjelmasta ja toimi toastmasterina.

Koska koko minun sukuni asuu Suomessa, häiden järjestelyaika oli lyhyt emmekä muutenkaan ole mitenkään erityisen sosiaalisia tai mitään tyypillisiä isojen juhlien järjestäjiä, harkitsimme ensin kutsuvamme vain vanhempamme. Markuksella kuitenkin on vanhempia tuplamäärä (isä ja äitipuoli, äiti ja isäpuoli) ja lisäksi pikkuveli äidin puolelta ja äitipuolen kolme lasta, joista kahdella on omat kaksi lasta, joten pelkistä perheistä tuli jo aikamoinen porukka. Ja jos siskopuolet kutsuttaisiin, halusimme ehdottomasti kutsua myös Ninan, jonka häissä me myös olimme olleet, ja näin ollen tietysti myös toisen tädin, Päivin, jolla on kolme lasta. Luonnollisesti myös Markuksen suomalaiset isovanhemmat kuuluivat kutsulistalle. (Äidinpuoleiset ovat sen verran vanhoja ja raihnaisia, että he eivät olisi jaksaneet. Minulla ei ole isovanhempia enää elossa.) Lopulta myös yksi Markuksen äidinpuoleinen täti, hänen miehensä ja suunnilleen meidän ikäinen poikansa kutsuttiin. Meitä oli siis kaikkiaan 32, joista minun puoleltani kuitenkin vain äiti ja isä.

Päivä alkoi Ninan luona, jonne oli tilattu Ninan tuntema luottokampaaja-maskeeraaja Neta Kalnina.
Instagramissa voi ihastella lisää hänen taitojaan!

Kaikki postauksen kuvat ovat minun kamerastani, lukuunottamatta paria upeaa Ninan ottamaa kuvaa.
Häissä oli paikalla myös ammattivalokuvaaja (hänkin Ninan suosittelema), jonka ottamia kuvia meillä on paljon, mutta ne ovat tietokoneilla, joita en yleensä käytä. Tähän postaukseen en siis laita niitä. Ehkä sitten vuosipäivänä?

 Olin tosiaan raskaana, laskettuun aikaan kuukausi ja kaksi päivää (vaikka Jonathan sitten viivyttelikin vielä 16 päivää lisää), enkä ollut tammikuun jälkeen värjännyt tukkaani. En muuten ole vieläkään, kun Markus mainitsi tykkäävänsä omasta väristäni!

Tässä näkyy hauskasti oma väri ja värjätyt latvat vierekkäin.

Tämä on Ninan ottama kaunis kuva.

Samoin nämä kaksi kuvaa ovat Ninan taidonnäytteitä. 

Pukuni tilasin Ellokselta 999 kruunulla. Tällä hetkellä se näyttää olevan tarjouksessa 699 kr!

(Tämä blogihan alkaa jo kovasti muistuttaa noita muotiblogeja, jotka ovat täynnä maksettuja mainoksia. Minä lupaan - yksikään mainostamistani tuotteista ei ole maksettu mainos tai yhteistyö!)

Ensin, elokuun alussa, kävin läpi kaikki keskustan vaatekaupat löytääkseni kohtuuhintaisen valkoisen mekon - häistähän piti tulla pienet, ehkä pelkkä maistraattikäynti ja ravintolassa juhlistaminen! Niistä kokeilemistani mekoista voisi tehdä vaikka oman postauksen. Lopulta ainoa, jonka löysin, joka mahtui ja josta tykkäsin, oli ehkä hieman liian arkinen kesämekko KappAhlilta, jonka sain tahran takia sadalla kruunulla. Tahra (puuteria tai meikkivoidetta ilmeisesti) lähti pesussa. Päädyin kuitenkin katselemaan myös netistä, ja löysinkin Ellokselta kaksi mekkoa, joista toinen olikin ihan oikea morsiuspuku, mutta kuitenkin hieman lyhyempi ja yksinkertaisempi ja ennen kaikkea paljon edullisempi kuin morsiuspuvut yleensä. Palautin sen toisen ja pidin morsiuspuvun, kokoa 48.

Sen KappAhlin mekon (koko L) otin mukaan varamekoksi, jos ”spillaisin” jotain varsinaiselle mekolle, mutta sitä ei onneksi tarvittu.

Nyt kun en ole raskaana ja olen laihtunut, näyttäisin tietysti vielä paljon paremmalta kalliissa vyötäröä korostavassa puvussa. Mutta pätkääkään ei harmita, että menimme naimisiin puoli vuotta sitten ja suhteellisen ”pienesti”!

Vähän ennen häitä tajusin, että mekkoa voisi pitää näinkinpäin. Päädyin kuitenkin laittamaan napit selkäpuolelle, kuten mallilla kuvissa.

Hääsviitissä ennen vihkimistä.

Morsiuskimppu.

Hääsviitin värit sopivat yhteen häiden teemavärien kanssa, sinistä ja violettia sekä tietysti valkoista!

Itse vihkiminen tapahtui todella nopeasti.

Vihkimisen ja ryhmäkuvien jälkeen tarjoiltiin kuohuviiniä (join sinä päivänä varmaan vähän enemmän 0,5% Noseccoa kuin olisi suositeltavaa) ja ihania pikkusuolaisia: 

- oliiviöljyssä paistettua leipää ja serranonkinkkua 

- bataattia ja gratinoitua chèvreä 

- skagenröra-täytteisiä ”keksikuppeja”, katkarapu koristeena, nämä olivat ylivoimaisesti parhaita!

Gammel Tammenin omistaja oli valmistanut ne niin, että kaikki, myös kinkku oli sopivaa raskaana olevalle morsiamelle! Sitten astuimme sisälle saliin ja istuimme pöytään.

Ehkä ihanin häävieras, Dio!

Minä askartelin nimilaput, tulipa kerrankin käyttöä pienelle osalle skumppakorkkikokoelmastani. 

Myös alkuruoan savuporo oli valmistettu niin, että voin syödä sitä.

Alkuruoka oli aivan taivaallista savuporomoussea ruisleivällä - kavring, mikähän se on suomeksi? Eräänlaista herkullista siirappista ruislimppua kuitenkin. Avokadokreemiä ja neitsytsalaattia.

Lasissa alkoholitonta punaviiniä, ei lemppariani mutta menetteli.

Pääruoka: saksanhirven sisäfileetä punaviinibalsamicolla, mustaherukkacoulista ja perunapateeta. Jo etukäteen tiesin näiden kastikkeiden olevan hieman turhan makeita minulle, mutta arvasin ihan oikein vieraiden arvostavan tätäkin suuresti, itse tykkään enemmän suolaisesta punaviinikastikkeesta (ja osaankin tehdä ihanan, olen tainnut mainita ennenkin). 

Olen tottunut siihen, että joka paikassa on erikseen kasvisvaihtoehto, etenkin kuorossa varmaan joka kolmas tai ainakin joka neljäs on kasvissyöjä. Meidän pikku perhepiirin häissämme ei ollut yhtään ainutta kasvissyöjää eikä kukaan ilmoittanut myöskään allergiaa tai muita ruokarajoitteita! 

(Paitsi tietysti minä, joka olin raskaana.)

Jälkiruoka: crème brûlée.

Nina oli järjestänyt useamman erilaisen leikkimielisen kilpailun. Yhdessä klassikossa meidän kahden piti sulloa suuhumme vaahtokarkki toisensa jälkeen ja sanoa joka välissä ”jag bestämmer”. Ninan ostamat vaahtokarkit vain olivat nyrkin kokoisia! Sain kai kolme tai peräti neljä mahtumaan suureen suuhuni, ja sain ulos äännähdyksen jonka yleisö tulkitsi voitoksi (koska siinä vaiheessa kumpikaan ei olisi mitenkään voinut puhua ymmärrettävästi). Minä täällä siis päätän! 

Kakku: prinsessakakun tyyppinen lemon curd- ja vadelmatäytteellä.

 Minä polkaisin (Markuksen varpaille) kakkua leikatessamme, hän ei tietenkään muistanut mokomaa perinnettä, vaikka oli kyllä kuullut siitä Ninan ja Tonin häissä.

Me jopa tanssimme, mitä emme olleet edes suunnitelleet. Minä kyllä mietin mahdollisia häävalsseja, mutta Markus väitti ettei osaa tanssia. Joku laittoi kuitenkin soimaan jonkin romanttisen biisin ja kiskoi meidät ensimmäisinä tanssilattialle, ja siinä sitä sitten tanssittiin, eikä se niin kamalaa ollut. 

Jaksoin juhlia vähän yli puoleenyöhön, mutta pitkään istuminen sattui vauvan painaessa vatsan yläosaa ja selkäkin tuli kipeäksi samalta korkeudelta, joten lähdin hääsviittiimme Markuksen ja muutamien muiden vielä juhliessa. En kuitenkaan nukahtanut ennen hänen tuloaan vaan lueskelin facebookista onnitteluja ja fiilistelin sitä, että olin todellakin rouva Lindgren. 

Ennen kuin pesin meikit ja elämäni ensimmäiset tekoripset pois, otin vielä muutaman kuvan. 

Kaulakoru oli äidiltä lainattu timantti vanhassa ketjussa. Hiuksissani oli sinisiä kukkia. Mekko ja äidin ostamat kengät (ja äidin ostamat raskaussukkahousut) olivat uusia. 

Nyt siitä on siis puoli vuotta. Juhlistimme sitä nyt illalla ruissipseillä ja juustoilla (gruyère, manchego ja camembert), juustopalleroilla (pussissa luki annoksen olevan 30 g eli 159 kcal, ja sekä minä että Markus otimme tällä kertaa vain yhden annoksen cheez ballzeja - mitään muuta sitten emme punninneetkaan!) sekä pienellä skumppapullolla, jonka otimme mukaan hieman tavallista paremman hyttimme jääkaapista kun tulimme Suomesta joulun jälkeen. Sehän kuului hintaan, ei sitä sinne voinut jättää vaikkemme laivalla juoneetkaan alkoholia! 

(Myös hytin jääkaapissa olleet limut ja mineraalivedet kyllä joimme.)

Juustoja ja ruissipsejä söin reilusti enemmän kuin tässä näkyy.

Katsoimme herkutellessamme sopivaa ohjelmaa.

Herkuttelun lopuksi join vielä alkoholittoman siiderin, jota olin säästellyt pitkään. 

Näitä ei täältä saa! 

Oli ihanaa viettää aikaa yhdessä tavallista enemmän, normaalisti Markus viettää suurimman osan viikonlopuista ja illoista koneensa ääressä pelaten ja minä iPadin kanssa enimmäkseen sängyllä. Tänään - kunhan olin saanut tämän päivityksen häiden osalta neljän maissa valmiiksi - kävimme kävelyllä, sitten Markus laittoi ruokaa (lammasta), minä treenasin sillä aikaa vanteella youtube-videon avulla. Vasta joskus seitsemän maissa söimme ja jäimme syötyämme koko loppuillaksi yhdessä sohvalle. 

Nyt kello onkin jo paria minuuttia vaille keskiyön, Jonathan ei ole nukkunut koko päivänä ja taitaa olla kunnon yöunien tarpeessa, kuten me vanhemmatkin!