Lauantai ja lauantain ruoat kuvina

Bestikseni (joka taitaa olla toistaiseksi ainoa seuraajani?) yritti kommentoida blogiin, mutta se ei näköjään onnistu. Minäkin kokeilin, sekä anonyyminä että google-tilillä, mutta kommentit häviävät savuna ilmaan. Mahtaako vika olla minussa ja blogissani vai koko bloggerissa? Kommentoinnin, myös anonyymin sellaisen, pitäisi olla asetusten mukaan mahdollista ja mitään erillistä hyväksyntää ei ole käytössä. Ehkä asia korjaantuu pian itsestään tai tajuan, mistä se korjataan?

Tässäpä kuitenkin tämän päivän herkullisia kuvia.

Markuksen äiti ja miehensä sekä ihana 13-vuotias Dio tulivat käymään puolenpäivän maissa ja toivat kaupasta kunnon katkarapuleivät. Tällaista määrää katkarapuja harvoin näkee yhdessä annoksessa! Nam!

Dio on rodultaan pumi ja maailman kiltein koira. Dio oli mukana, kun haimme kissat meille vähän yli viisi vuotta sitten, joten eläimet ovat tottuneet toisiinsa, vaikka muuten meidän katit eivät koiria fanitakaan.
Dio oli myös mukana häissämme, vaikkei häntä erikseen kutsuttukaan! Anoppi oli kyllä varmistanut paikan omistajilta, että koiran läsnäolo oli okei.

Iltapäivällä sain houkuteltua väsyneen Markuksen kävelylle. Hänellä on tainnut olla rankka työviikko. Menimme läheiselle Stordammen-lammelle, oli taas nätti ilma.

Jänniä jäämuodostelmia.

Markus ei ollut ainoa väsynyt mies.

Joku oli juuri paistanut makkaraa...

...ja jättänyt maahan paljon leivänpaloja ja kokonaisenkin sämpylän.

 Oli pakko ikuistaa tuo aita. Sellaiset ovat niin ihanan vanhanaikaisia!

Lammelta kävelimme kauppaan. Eilen kauppaan mennessäni kysyin Markukselta tekstarilla, mitä hän haluaisi, ja vastaus oli ”ehkä jotain pähkinöitä, parempi jättää juustonaksut väliin”, joten ostin kolmea sorttia pähkinöitä enkä juustonaksuja. Ilmeisesti olisi kuitenkin pitänyt ostaa niitäkin, mies ehti mainita juustonaksut muutamaan otteeseen eilenkin. No nyt sitten menimme ostamaan niitä ja samalla makkaraa huomiseksi ruoaksi.

 

Jotain suklaata teki mieli, ja nämä ovat ihania! 

Ostin siis ”niin että riittää”, neljä sadan gramman pussia...

 Kotiin kävellessämme laskeutui aikamoinen sumu. Hetken luulin näkeväni kuun, mutta aurinkohan se siellä möllötti pilviverhon takana.

Kuu ei nimittäin ole täysi kuin vasta maanantaina, ja se löytyi vastakkaisesta suunnasta.

Samaa ruokaa kuin eilen. Eipä riittänyt sen ensimmäisen bearnaise-purkin jämät meille kahdelle, avattiin uusi. 

Viinipullossani oli etiketin mukaan 375 ml, mutta eilen mittasin lasiini 2 dl ja tänään oli jäljellä 2,25 dl. Kolme alkoholiannosta siinä kai kuitenkin on, puolikkaan normaalipullon verran.

 Ja jälkiruoka! Ostin näitä marjojakin kaupasta lisää, olivat onneksi tarjouksessa. Suklaapähkinöitä punnitsin itselleni 50 grammaa (olen ottanut tavaksi punnita usein karkit, pähkinät jne, vaikken laske kaloreita ainakaan paperilla), mutta niin kovasti teki mieli vielä lisää, että otin vielä toiset 50 grammaa.

Ollapa niin kohtuuden ihminen, että rajoittaisi herkuttelun vain lauantaihin! 

Markus taisi olla samaa mieltä, että hyviä ovat. Hän nimittäin naposteli loput kolmesta avatusta pussista eli 200 grammaa. Juustonaksuihin hän ei muuten ole vielä koskenut, mutta kellohan on vasta kahdeksan, saa nähdä alkavatko ne houkuttaa myöhemmin (juuri nyt hän nukkuu sohvalla). Minä olen syömiseni syönyt tältä päivältä, liimaan muistikirjaani pienen kultatähden jo neljättä päivää peräkkäin - vain maanantaina ja tiistaina ansaitsin ison kultatähden (eli en syönyt klo 18 jälkeen). 

Huomenna tarkoitus on syödä hyvissä ajoin ja mennä Jonathanin kanssa naistenpäivän kuorokonserttiin, joka alkaa jo klo 17. Ehkä, katsotaan tuleeko lähdöstä mitään. Siellä esiintyy pelkkiä naiskuoroja, ei siis minun vanha sekakuoroni, mutta katsomossa on taatusti vanhoja kuorokavereitani, joita olisi kiva nähdä.