Olen Maaria, 34 vuotta, 168 senttiä, 73,0 kiloa. Nuo numerot tulevat muuttumaan, pituus toivottavasti ei vielä aikoihin, ikä elokuussa ja paino jatkuvasti.
Olen tuore äiti, ruotsinsuomalainen, heterosuhteessa, panseksuaali, ammatiltani undersköterska (vastaa suunnilleen lähihoitajaa).
En ole masentunut, alkoholisoitunut, itsetuhoinen, syrjäytynyt enkä vaikeasti ylipainoinen. Ja näissä asioissa on tapahtunut muutosta. Paljon.
Olen kirjoittanut blogia ennenkin. Parikymppisenä nimellä DaanaSvan (sillä nickillä myös demitin) ja otsikolla ”i glob ukrup neskututiv” - luepa se lopusta alkuun ja jätä välilyönnit pois. (Ne ovat siinä vain, jotta otsikko näyttäisi joltain vieraalta kieleltä - en harrasta yhdyssanavirheitä. Oikeinkirjoitus on vahvinta aluettani, ehkä pilkkuvirheitä lukuunottamatta. Sen sijaan itseni ilmaiseminen lyhyesti, ytimekkäästi ja selkeästi on joskus hakusessa.) En ole aikoihin edes vilkaissut sitä blogia, enkä välttämättä suosittele sitä muillekaan. Teiniangstia, viiltelyä, epäonnistunutta opiskelua, pakkomielle päästä alipainoiseksi (tavoite 48 kg, ennätys muistaakseni 52,9) ja 4,5 vuotta kestänyt seurustelusuhde, jonka pilasin omalla käytökselläni. Muistaakseni blogin - tai nettipäiväkirjan, kuten sitä silloin kutsuin - pitäminen loppui siihen, kun kirjoitin liian avoimesti sukulaisistani ja aiheutin sillä melkeinpä välien katkeamisen.
Myöhemmin aloitin uuden blogin, puhtaalta (vaikkakin mustalta) pohjalta. Edelleen nimellä Daana Svan. Siinä blogissa kuvailin ihastumisiani liiankin avoimesti. Kirjoitin enimmäkseen helpottaakseni oloani, parempina aikoina pidin taukoa. Kirjoitin useimmiten humalassa.
Aluksi kirjoitin milloin suomeksi, milloin ruotsiksi, mutta jonkin ajan päästä lähes poikkeuksetta ruotsiksi. Toivoin erityisesti ihastukseni ”lukevan minua”, kasvotusten en osannut tutustua (puhuminen oli helpointa kännissä - tarpeetonta sanoakaan etten antanut itsestäni silloin hyvää kuvaa). Niihin aikoihin olin jälleen kerran kussut opiskeluni, nukuin päivät ja join viiniä yöt, en jaksanut edes laittaa lakanoita sänkyyni - ehkä siinä blogissa on kuvia huoneestani. Blogin pitäminen loppui, kun en enää tarvinnut sitä.
Tapasin nimittäin baarissa, umpikännissä miehen, joka mielestäni näytti niin kiltiltä että voisi ostaa minulle persaukiselle juotavaa. Kun kuulin, ettei hän asunut Uppsalassa, tarjosin hänelle yösijaa sängystäni mutta ilmoitin samalla, että nussimaan en sitten rupea. (En ole kertaakaan harrastanut seksiä sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa en olisi seurustellut.) Kuten sanottu, en todellakaan ole helppoa seuraa kännissä. Mutta tämä mies otti yhteyttä uudestaan ja sanoi toivovansa, ettei antanut itsestään liian huonoa kuvaa. Tutustuimme. Aloimme seurustella saman kevään (2014) aikana, elokuussa muutin hänen luokseen hänen isänsä kellarikerrokseen, joulukuussa muutimme omaan ostettuun asuntoon, tammikuussa 2015 meille muutti kaksi kissanpentua. Silloin opiskelin jo ”lähihoitajaksi” ja tein välillä töitä suomalaisessa vanhainkodissa. Vähitellen aloin voida paremmin, join edelleen liikaa mutten yhtä usein. Valmistuin tammikuussa 2016 ja sain vakituisen työpaikan kehitysvammaisten ryhmäkodista. Vuoden 2018 alusta aloimme yrittää vauvaa. Vuoden 2019 alussa aloin laihduttaa, lähtöpainona 96 kg, ja jo tammikuussa tulin raskaaksi. Menimme kihloihin heinäkuussa ja naimisiin syyskuussa. Poikamme Jonathan syntyi 1.11.2019 ja täyttää siis tänään neljä kuukautta.
Olen liiankin avoin ja liiankin rehellinen. Viime aikoina olen lueskellut jonkin verran blogeja ja katsellut vlogeja, ja nyt kun minulla äitiyslomalaisena on hyvin aikaa, olen jo jonkin aikaa ajatellut aloittaa taas bloggaamisen. Tällä kertaa blogi ei ole avunhuuto, ei huomionkerjäystä vaan dokumentaatio sittenkin ihan onnistuneesta elämästä. Olen aina sanonut, että rupean aikuiseksi sitten kun olen äiti. No katsotaan, ehkä olen edelleen osa-aika-aikuinen. Kerään intohimoisesti lasten- ja nuortenkirjoja ja luen niitä. Voin luvata, että kunhan Jonathan tästä vähän kasvaa, postaan kuvia meistä esim. keinumassa tai kiipeilemässä yhdessä. Minulla on seinällä kuva suurimmasta idolistani, Astrid Lindgrenistä keinumassa. Astrid ei tunnetusti koskaan kadottanut sisäistä lastaan.
Jonakin päivänä minäkin kirjoitan lastenkirjoja. Sitä haavetta, joka minulla on ollut siitä asti kun opin käsitteen ”ammatti”, en ole koskaan hylännyt.
Jonathan ei ole blogin päähenkilö, mutta en piilottele häntä. En peittele hänen nimeään, maailman kauneinta nimeä, joka on Ruotsiin sopiva versio nimestä Joonatan, jonka jo yläasteella päätin antaa ensimmäiselle lapselleni.
Minä olen blogin päähenkilö. Ei Daana Svan, joka oli ehkä minä-muodosta huolimatta tavallaan minusta erillinen hahmo, jonka käytöstä saatoin kuvailla joutumatta itse häpeämään.
Tällä hetkellä yritän päästä normaalipainoon, joten se on blogin keskeinen teema juuri nyt. Siitä teen oman postauksen.
Tässä siis olen minä, Maaria Elina, joka ei osaa kirjoittaa lyhyesti edes blogin esittelytekstiä.
Tässä taas ovat perheeni muut ihmiset, Jonathan ja Markus:
Ja tässä loput perheestämme, nykyään kolmijalkainen Sisu-tyttönen ja läski veljensä Arne:
Tervetuloa uusi blogi <3 Kuin raikas kevättuulahdus. Mer, tack! t. uusi lukija
VastaaPoista