Ostin silloin neljä Tuplaa, Lakumix-pussin, pussin Vanhoja autoja ja pussin näitä munia. Suurin osa meni muutamassa päivässä, samaan aikaan meillä on ollut niitä proteiinisuklaapähkinöitä, nytkin kaapissa on useampi avaamaton pussi. Syömmekö liikaa herkkuja? Varmaankin. Ainakin ihan perinteiset karkit ovat pelkkiä tyhjiä kaloreita, joita ei monen mielestä pitäisi kenenkään syödä, koskaan. Eikä ainakaan sellaisten, jotka haluavat pudottaa painoa ja vieläpä terveellisin keinoin.
Minä söin ensimmäisestä suklaamunapussista ylivoimaisesti suurimman osan, Markus lakuista ja autoista. Tuplat jaoimme tasan. Hetkeäkään en ole katunut, että rohmusin karkkeja Lidlistä. Ensinnäkin siitä tuli reipas yli kahden tunnin vaunulenkki, toisekseen noita suomalaisia karkkeja ei saakaan milloin tahansa edes Lidlistä eikä ollenkaan muista kaupoista, ei myöskään juuri noita munia hasselpähkinätäytteellä. Munat olivat paitsi herkullisia, myös niin kauniita, että päätin mennä jonain aurinkoisena päivänä hamstraamaan viisi pussia lisää ja käyttää ainakin osaa niistä Jonathanin 5-kuukautiskuvassa. Sain facebookista tämän idean harmillisesti vähän myöhässä, 1- ja 2-kuukautiskuvia en vielä ottanut näin.
Jonathan täyttää 5 kuukautta keskiviikkona (aprillipäivänä). Olen muuten nähnyt fb-ryhmissä viime aikoina kuvia, joissa vitonen tai kutonen on muodostettu ajankohtaisesti vessapaperirullista, mutta jätetään nyt se loistava ajatus kopioimatta ja käytetään söpöjä pastellimunia. Ainakin pääsiäismunat ovat ajankohtaisempi teema kuin nuo edelliset, jotka olivat vähän ”mitä nyt sattuu kotoa löytymään”. Monilla numero on muodostettu esim. syksyllä värikkäistä lehdistä, joulukuussa kynttilöistä tai joulukoristeista, nyt 4-6 kuukauden tienoilla soseista ja lusikoista. Meilläkin muuten on jo Jonathanin omia lusikoita niin, että kutosen voisi sitten muodostaa niistä!
Nyt olen luetellut hyviä tekosyitä ostaa lisää karkkia. On siis täysin ymmärrettävää, että kävelin eilen ostamaan lisää. Oli aurinkoisin ja vähätuulisin päivä pitkään aikaan. Hyvin pian otin takin pois ja sulloin vaunujen jalkopäähän (en nähnyt ketään muuta ilman takkia ulkona, paitsi Ican kohdalla yhden työntekijän).
Aurinkolaseillani on paha tapa valua (ei johdu laihtumisesta, valuivat ennenkin), joten kiristin niitä laittamalla leskenlehdet sankojen saranoihin. Tyylikästä vai mitä?
Menomatkaan (sis. kukkasen ja perhosen kuvaamisen ja monta selfietä) kului 1 h 7 min, haastoin itseni kävelemään kotiin tunnissa ja onnistuinkin, tosin houkuttelin Markuksen tulemaan vastaan ja hän sai työntää vaunuja viimeisen vartin, pahimmat ylämäet. Olisin silti ehtinyt yksinkin tunnin sisällä, Lidlin ovelta meille sisälle meni 59 minuuttia, ja olin ehtinyt jo asetella ulkona vaunuihin kissasuojan (hyttysverkon ja sadesuojan) ja itkuhälyttimen ennen kuin katsoin kelloa.
Tässä saalis: 2150 g suklaata.
Näyttääkö laihduttajan ostoksilta? No eipä näytä. Jos olisin tunnettu bloggaaja, joka puhuu blogissaan elämäntaparemontista ja mainostaa päässeensä juuri normaalipainoon, minut lytättäisiin Ylilaudalla ja varmaan myös blogin kommenteissa täysin, tämä tulkittaisiin repsahdukseksi ja yleisö olisi varma, että kerrytän kesään mennessä kaikki pudottamani kilot takaisin korkojen kera.
Itse asiassa postasin tämänkin kuvan facebookiin ja sainkin siihen yhden ”nejjjj”-kommentin. Come on, sinä joka olet suoriutunut niin hyvin tähän asti!
- Ja herkutellut monta kertaa viikossa koko sen ajan, minä vastasin kommenttiin.
Kyllä, tämä on epäterveellistä. Olisi parempi syödä jälkiruoaksi vain hedelmiä tai marjoja. Itse asiassa niissäkin on niin paljon sokeria, vaikka se onkin hedelmäsokeria, että vitamiinit olisi parempi saada vaikka paprikasta ja jättää hedelmätkin kokonaan pois.
Aina voisi tietysti suorittaa paremmin. Aina voisi myös valita paljon huonomminkin. Kumpaankaan ei ole mielestäni tarvetta vertailla. Se ei tee suklaasta terveellistä, etten syö tätä koko lastia päivässä, eikä se tee minusta epäonnistujaa, etten käyttänyt tätä rahasummaa suklaan sijaan proteiinijauheeseen.
Imettäessä ei oikeastaan edes saisi laihduttaa. Olen lukenut suosituksia, ettei painoa pudotettaisi imetysaikana raskautta edeltävää painoa alemmas. Minä painoin 96 kg tammikuun 2019 alussa ja tulin raskaaksi saman tammikuun lopussa, ensimmäisellä äitiysneuvolakäynnillä painoksi merkittiin 87,6 kg (BMI 31.0, merkittävä lihavuus). Synnytyksen jälkeen, kotiutumisen jälkeisenä aamuna vaaka näytti 87,7 kg, ja paino alkoi tippua siitä vauhdilla, aluksi kilon päivässä. Tietenkään kukaan ei suosittelisi, että tavoittelisin raskautta edeltävää painoa. Nyt olen saavuttanut normaalipainon, alle 70 kg, mikä oli viime vuoden alussa tavoitteeni, jonka olin päättänyt saavuttaa vuoden loppuun mennessä, paitsi jos tulisin raskaaksi. (Olimme yrittäneet lasta vuoden, ja puhuimme jo tutkimuksiin menosta, mutta tulinkin raskaaksi heti saman kuun aikana, jolloin aloitin tavoitteellisen painonpudotuksen.)
Synnytyksen jälkeen otin tavoitteeksi päästä normaalipainoon kesään mennessä tai viimeistään kesän aikana. Yllätyin itsekin, kuinka nopeasti onnistuin!
Tiedostan, että imetys on selvästi osaltaan vauhdittanut painonpudotusta. En yritä neuvoa muita; en mainosta laihtumisen helppoutta. En pidä ruokapäiväkirjaani ohjekirjana kenellekään. Mikä toimii minulla juuri nyt, ei välttämättä sovi ollenkaan jollekulle toiselle.
Nyt kun saavutin tavoitteeni näin nopeasti, ja olemme ruvenneet laskemaan kaloreitakin (Markuksen aloitteesta, tosin ainoastaan minä kirjoitan päivittäiset kalorini ylös ja lasken tarkasti), olen miettinyt olenko sittenkin laihduttanut enkä vain korjannut elämäntapojani terveellisemmiksi. Onko paino pudonnut liian nopeasti? Syönkö liian vähän?
Oikeastaan inhoan kaloreiden laskemista. Painoin pahimmillani noin 110 kg, pudotin siitä ensin alle sataan kolme vuotta sitten ja nyt normaalipainon liepeille pelkästään kirjaamalla ylös syömiseni, liikkumalla enemmän, vähentämällä sekä hiilareita että iltasyömistä, kieltämättä itseltäni mitään kokonaan.
Nyt kun olen laskenut kaloreita, olen vähentänyt ainakin aamupalan siementen määrää (laskettuani aamupalani kalorimääräksi 900, tosin olen edelleen varma ettei etenkään pellavansiementen kaikki energia mitenkään voi imeytyä, koska nielen niistä ison osan kokonaisina). Myös herkuttelu on hankalampaa, kun kaikki kalorit täytyy laskea. Meillä suunniteltu viikonloppuherkuttelu koostuu yleensä samppanjasta ja juustoista kekseineen sekä sipseistä, ja vaikka viimeksi otin mielestäni tavallista kohtuullisemman määrän kaikkea, olisin varmaan silloinkin kauhistunut kalorimäärää jos olisin laskenut. Miksi siis edes laskisin, kun olen laihtunut hyvin ilmankin? Nyt kuitenkin ihan mielenkiinnosta lasken jonkin aikaa. Ensin arvioin laiskemmin, nyt yritän laskea mahdollisimman tarkasti. Aloitin kalorien laskemisen 17.3. ja näiden kymmenen päivän kalorit ovat olleet merkintöjeni mukaan:
1700
1550
2705
1380
2100
1800
1700
1610
1720
1485
(Tänään 1180 tähän mennessä.)
Nyt kun olen päässyt vauhtiin kalorien laskemisessa, en viitsi ihan vielä lopettaa. Viime vuoden lopussa mietin, jatkanko ruokien ja kellonaikojen kirjaamista, jota oli alun perin tarkoitus jatkaa vuoden ajan, ja päätin jatkaa kunnes olen saavuttanut alle 70 kilon painon. Nyt haluan jatkaa, kunnes pysyn alle 70 kilossa koko ajan, aamusta iltaan, riippumatta siitä mitä syön. Näillä näkymin jatkan huhtikuun loppuun, tosin isot kultatähdet näyttävät loppuvan kesken, joudun kai liimaamaan useamman pienen esittämään yhtä isoa. (Uusille lukijoille: liimaan ison kultatähden päivän syömisten viereen, jos en ole syönyt klo 18 jälkeen, ja pienen, jos syön klo 18 jälkeen mutten klo 20 jälkeen.)
En osaa sanoa, jatkanko yhtä kauan kaloreiden laskemista. Voiko olla, että rajoitan syömistä liikaakin tavoitellessani pientä kalorimäärää?
Laihdutuskuuria ei ole koskaan tarkoitus jatkaa tavoitteeseen päästyä, elämäntapamuutoksen on tarkoitus olla pysyvä. Millainen minä haluan olla, mikä on kokonaisvaltainen tavoitteeni, paitsi vaa’an lukema?
Minä en halua olla fitness-harrastaja, en pakkomielteinen liikkuja, en sellainen, joka tuntee huonoa omaatuntoa herkuttelusta tai löhöilypäivästä. Tähän mennessä identiteettiini on kuulunut aika vahvasti urheilun inhoaminen ja ihan suoranainen laiskuus. Rakastan ruokaa ja herkkuja.
Lapsena olin aivan mahdottoman perso makealle, ja vielä ns. aikuisenakin, kunnes aloin käyttää mielialalääkkeitä. Vaikka ne lihottivat, niiden aikana en välittänyt makeasta käytännössä ollenkaan (suola ja rasva sen sijaan ovat aina maistuneet), ja niiden lopettamisen jälkeen kiinnostus makeaan tuli vähitellen takaisin. Huomasin, että olin tottunut olemaan syömättä makeaa niin, että olisin hyvin voinut jatkaa ilmankin. Vieläkin olen oikeastaan aika valikoiva makean suhteen: esimerkiksi tavalliset pullat tai keksit eivät houkuta oikeastaan ollenkaan, ja kuorossa ollessani otin lähes poikkeuksetta kahvitauolla pelkkää kahvia. Sitten on muutamia keksilaatuja, joita meille ei kannata ostaa, koska paketti menee kerralla: Geisha-keksit, Jaffa-keksit (onneksi kumpiakaan ei löydy helposti Ruotsista) ja muut mahdollisimman suklaiset, kuten Maraboun isot yksittäispakatut, mikä niiden nimi nyt olikaan.
Tavoitteeni, ihanne-minäni on sellainen timmi normaalipainoinen, joka voi nauttia vaikka sunnuntaipizzasta miettimättä kaloreita, mutta nauttii myös liikunnasta osana normaalia arkea sekä terveellisestä, hyvästä ruoasta. Sellainen kuin pari kollegaani, minua vanhemmat upeat naiset, joilla myös on lapsia (toisella jopa jo yksi lapsenlapsi), jotka voivat avoimesti sanoa jos heidän tekee mieli vaikkapa jäätelöä, eikä kukaan ajattele, että heidän pitäisi ottaa jäätelön sijaan omena. En halua jättää makeaa kokonaan pois, vaikka se olisi pidemmän päälle helppoakin! Olen mielelläni työpaikalla se, joka syö tarjolle laitetuista karkeista kaikki lakritsit, kun muut eivät lakritsista tykkää. Haluan pystyä jakamaan vaikkapa kahden laskiaispullan pakkauksen mieheni kanssa. Ehkä niitä ei ole pakko ostaa kolmea tai neljää kertaa viikon sisällä, kuten teimme tänä vuonna, mutta en pidä sitäkään minkäänlaisena epäonnistumisena. Enhän minä laihduta!
Olen nuorempana laihduttanut, ja tiedän meneväni helposti äärimmäisyyksiin. Olen juuri sitä tyyppiä, joka syö liian vähän, sortuu sitten maistamaan yhden suklaakonvehtin ja ahmii sen jälkeen koko rasian, ja kun nyt kerran dieetti meni jo pieleen, niin mennään sitten perkele mäkkärin kautta kotiin ja aloitetaan ehkä ensi maanantaina uudestaan. Tästä vanhasta ajattelutavastahan blogin nimikin on peräisin. Siksi juuri en nyt halua kieltää itseltäni mitään.
Voiko ihminen laihtua luopumatta mistään? No ei tietenkään (ellei joku sairaus riuduta).
Kaikki on valintoja, siitä ei pääse mihinkään. Minä halusin laihtua mahdollisimman helposti ja jätän pois ensisijaisesti sellaiset asiat, joista luopuminen ei tunnu kovin vaikealta. Minulle ehkä suurin ongelma on ollut annoskoko, otan mielelläni lisää. Usein olen huomannut miettiväni ottaako vai eikö ottaa lisää, joten olen ottanut nyrkkisäännöksi, että jos mietin yhtään, valitsen aina sen paremman vaihtoehdon - en ota lisää. Jos ruokana on vaikka lihaa ja ranskalaisia perunoita, korvaan mielelläni perunat salaatilla tai kasviksilla, koska ranskikset ovat turhin osa ateriaa (vaikkakin hyviä dipattuina).
Näin olen toiminut myös ravintolassa.
Tiedän myös, että jos haluan makeaa ja valitsen mandariinin suklaan sijasta, minun todennäköisesti tekee mieli suklaata vielä sen mandariinin jälkeenkin. Aikaisemmin olen pitänyt tiukasti erillään terveelliset ja epäterveelliset ruoat ja herkut, joten esim. jäätelön ja marjojen yhdistäminen olisi tuntunut turhalta marjojen tuhlaamiselta - kun kerran joka tapauksessa syön jäätelöä, voin yhtä hyvin syödä sen kinuskikastikkeen kanssa. Edelleen muuten noudatan tuota usein, mutta en yhtä ehdottomasti. Jos minun tekee mieli jäätelöä ja kinuskikastiketta, syön sitä. Jos minun tekee mieli jotain makeaa ruoan jälkeen, syön mielelläni mustikoita ja vadelmia, jos niitä on. Tai sitten mandariinin ja 50 grammaa (proteiini)suklaapähkinöitä yhtaikaa, suunnitellusti. Ne sopivat muuten ihanasti yhteen.
Näitä tapoja minun on helppo jatkaa osana normaalia elämää, ne eivät ole erityisen vaikeita eivätkä tunnu siltä, että luopuisin mistään tärkeästä.
Jos olisin saanut nämä kaikki kilot pois kitudieetillä, minun olisi ollut vaarallista ostaa yli kaksi kiloa suklaata kerralla. Nyt uskon, että voimme pysyä kohtuudessa - ”piilotin” kyllä suklaat varmuuden vuoksi eri paikkoihin, en heittänyt kaikkia samalle hyllylle! Munia emme avaa ennen kuin olen ottanut ne 5-kuukautiskuvat. Tuplat ovat kirjahyllyssä peltipurkissa. Tryffelit ovat herkkukaapissa ja avasinkin tänään ensimmäisen pussin - vaikka periaatteessa, kun mietin, ottaako vai eikö ottaa, minun olisi kai pitänyt sääntöni mukaan jättää ottamatta ollenkaan. Olen kuitenkin ylpeä, että tyydyin yhteen, kun minulla on pieni päähänpinttymä yleensä ostaa tai syödä kaikkea parillinen määrä.
Aamupalan jälkeen kahvin kanssa, 80 kcal.
Lounaaksi söin voissa paistetun munakkaan: 2 munaa ja 70 grammaa (!) juustoraastetta sekä kokonainen vihreä paprika. Onneksi juustoraaste on kohta loppu, voin taas siirtyä raejuustomunakkaaseen tai raejuustoon ja munakokkeliin. Toisaalta juustoraaste on niin paljon parempaakin, että se on niiden ylimääräisten kalorien arvoistakin! Sitä paitsi määrällisesti tämä annos on selvästi pienempi.
(Aamiaisen ja lounaan välissä ehdin mm. treenata itseni hikiseksi hulavanteen kanssa.)
On mielenkiintoista nähdä, miten painon pitäminen normaalina onnistuu sitten, kun en listaa syömisiäni eli periaatteessa annan itselleni luvan syödä mielihalujeni mukaan, myös iltaisin. Toivotaan, että olen todella omaksunut normaalipainoisen elämäntavan ja osaan pysyä siinä!
Vaikken ole koskaan ollut luonnostani varsinaisesti hoikka, en onneksi myöskään koe olevani sitä tyyppiä, joka lihoo pelkästä lenkillä karkkipaperin päälle astumisesta.
Markus naurahti äsken nähdessään, että olin kirjoittanut facebookiin tuon karkkikuvan alle, että aion saada ne riittämään kuukaudeksi. Katsotaanpas! Raportoin sitten, kun ne ovat loppu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahduta minua kommentilla! 😻